Siirry pääsisältöön
Näkövammaiset Käsityöntekijöiden logo.
Näkövammaiset Käsityöntekijöiden logo.

Vuo­si­kokous 4.7.2020

Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin Vantaalla Ruusupaviljongilla.

Lämpimässä kesäsäässä kokoonnuttiin Näkövammaiset Käsityöntekijät ry.n sääntömääräiseen vuosikokoukseen Vantaan Näkövammaiset ry.n tiloihin Ruusupaviljonkiin. Elettiin heinäkuun neljättä päivää ja aloittamaan päästiin kahden maissa. Jäseniä kokoukseen osallistui 24. 15 oli paikan päällä, etänä oli viisi osallistujaa sekä valtakirjan jättäneitä oli neljä.

Ennen kokousta syötiin maukas kanavarrasateria. Etäosallistujat eivät tästä päässeet nauttimaan, mutta muuten etäjärjestelyt toimivat hienosti eikä ongelmia esiintynyt kokouksen aikana. Äänestyksiä ei ollut, mutta väistyvällä puheenjohtajalla Eeva Airikaisella olisi ollut tähänkin varasuunnitelma, jos äänestyksiä olisi jouduttu toteuttamaan.

Ennen varsinaisen kokouksen aloittamista piti puheenjohtaja Airikainen puheen sosiaalineuvoksen arvonimen saaneelle Näkövammaisten Liiton puheenjohtajalle Sari Loijakselle. Hän luovutti Loijakselle puheen päätyttyä purkkiorkidean ja räiskyvin värein kudotut villasukat. Orkidea sattuikin olemaan Sarin lempikukka.

Alkupykälät hoiti väistyvä puheenjohtaja Eeva Airikainen ja pykälässä viisi astui nuijan varteen Liiton puheenjohtaja Sari Loijas. Sääntömääräiset asiat käsiteltiin ongelmitta ja hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Koronan vuoksi annettiin tulevalle hallitukselle vapaat kädet muuttaa toimintasuunnitelmaa tilanteiden vaatimalla tavalla.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Mauno alias Manne Sirviö Palokasta. Varapuheenjohtajaksi Anneli Iltanen Espoosta. Muut valitut olivat Raija Rihkajärvi Virroilta, Minna-Riikka Murto Tampereelta, Tarja Heikkilä Vantaalta. Varajäseniksi tuli Anneli Hämäläinen, Martti Yläpelto ja Heikki Kinnunen. Varajäsenet kutsutaan kokoukseen aakkosjärjestyksessä. Hallituksessa jatkavat Kaisa Penttilä Espoo ja Heli Liimatta Helsinki.

Kokouksen päätyttyä kokoontui vielä hallitus järjestäytymiskokoukseen perinteisen tavan mukaan. Etämahdollisuuteen oltiin tyytyväisiä ja sitä tullaan hyödyntämään jatkossakin, missä sitä vain voidaan, todettiin kokouksessa.

Kokousterveiset kirjasi,

Anneli Iltanen