Avoimet tukipunoskerrokset kolmella varvulla
Kaksi kerrosta
• Tarvitaan yhteensä 12 varpua
• Aloitetaan latvoilla
• Punominen aloitetaan vasemmanpuoleisella varvulla kahden loimen edestä ja yhden takaa
Tukipunoskerrokset muodostuvat seuraavasti:
1. kerros: aloitetaan samalla tavalla työn vastakkaisilla puolilla kolmella latvalla eli kaksi aloitusta. Ensimmäinen kerros on valmis, kun tyvet on punottu vastakkaisen puolen aloituslatvojen päälle.
2. kerros: ensimmäisen kerroksen varpujen tyvet jatketaan tyvillä asettamalla uusi tyvi päättyvän tyven viereen samaan loimiväliin. Jatkaminen tehdään suurin piirtein aloituslatvojen päältä. Toinen kerros päättyy latvoihin jälleen työn vastakkaisilla puolilla ja suunnilleen liitoskohtien päällä.
Tällaisia tukipunoksia käytetään korin ala- ja yläreunoissa. Mikäli kudekerroksia on useampia, myös eri kerroksien välissä. Tukipunosten tehtävänä on vahvistaa korin reunaa, tasoittaa loimivälit varsinkin alareunassa sekä hallita korin muotoa. Ne antavat myös nyörimäisenä punoksena vaihtelua ja koristeellisuutta korin laitaan huolellisesti tehtynä. Tukipunoskerrokset voidaan punoa myös neljällä tai viidellä varvulla näyttävyyden lisäämiseksi.